Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan ja tuemme opetusmateriaalien tuottamista.​ 

Finanssialan osaamisen kehittämiskartoituksen tulokset

Olet varmasti huomannut, että vakuutusyhtiön asiakas ei ole koskaan ollut näin vaativa? Sen lisäksi että asiakkaalla on itsellään jo paljon tietoa, hän on kykenevä hankkimaan tarvitsemaansa lisätietoa riskeistä ja niihin varautumisesta monista eri kanavista.

Uudenlainen vakuutusyhtiön asiakas on vaativa myös palvelun suhteen. Se mitä asiakas haluaa, voi olla eri asia kuin se mistä hän on valmis maksamaan. Tämä tekee erittäin vaikeaksi tulevaisuuteen varautumisen - millaisilla tuotteilla ja palveluilla vastaamme asiakkaan tunnistettuihin ja piileviin tarpeisiin. Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut määrittävät myös henkilöstön osaamistarpeet. Minkälaisilla tiedoilla ja taidoilla tulemme palvelemaan nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaitamme?

Finva haluaa olla tukemassa ja auttamassa sinua asiakastyön murroksessa. Haluamme tarjota juuri oikeita koulutuksia osaamisesi tueksi, siten että vakuutusalan ammattilaisena saisit juuri niitä tietoja ja taitoja, joita tarvitset.

Teimme keväällä osaamistarvekyselyn ja saimme 233 vakuutusalan ammattilaiselta näkemyksiä ja toiveita tulevista koulutusaiheista ja kehittämisen trendeistä. Vastausten perusteella olemme kehittäneet Finvan syksyn tarjontaa.

Tuloksista kävi ilmi eri vakuutuslajien ja niihin liittyvän lainsäädännön – sekä nykyisen että tulevan – osaamisen tärkeys. On ymmärrettävä tulevaisuuden tapa työskennellä ja löydettävä keinoja, joilla palvella entistä vaativampaa ja asiantuntevampaa asiakasta entistä paremmin sekä löydettävä digitalisaation tuomat mahdollisuudet vakuutusalalle. Vakuutusalalla tarvitaan tiedon lisäksi myös viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, näihin keskitymme elo- ja joulukuussa.

Erityisesti meiltä toivottiin yhteen aihealueeseen keskittyviä syventäviä koulutuksia, joista esimerkkeinä Oikeusturvavakuutukset ja -korvaukset -seminaari, Vakuutustoimen laskentapäivät sekä Compliance vakuutusalalla.

Tulevaisuuden trendeissä uudet liiketoimintamallit kiinnostavat erityisen paljon. Syyskuussa järjestämme seminaarin, jossa käsittelemme monipuolisesti tulevaisuuden trendejä, digitalisoinnin vaikutuksia tuotteisiin, palveluihin ja tapaan kohdata asiakas erilaisissa myyntikanavissa.

Lokakuussa järjestämme uudelleen toivomanne seminaarin, jossa keskitymme parempaan korvauspäätösten perustelemiseen, siihen miten kielteisestä päätöksestä viestitään asiakkaalle selkeämmin ja vaikuttavammin. Marraskuussa järjestämme toivotun seminaarin vakuutuskorvauksista ja lääketieteestä.

Toivottavasti löydät tarjonnastamme juuri oikean koulutuksen sinun tarpeisiisi. Nähdään seminaareissa!

Kirsi Ivonen
Senior Program Director, Finva

https://www.finva.fi/

Uutinen on julkaistu Finvan sivuilla 9.5.2018