Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan ja tuemme opetusmateriaalien tuottamista.​ 

Vakuutustiedon Kehittämissäätiön apurahat 2018

Säätiö myönsi syksyn haussa kolme apurahaa vakuutustiedon kehittämiseen. Apurahojen hakuaika oli 24.9. – 10.10.2018. Painopisteenä olivat vakuutusalan uusi teknologia, hyvinvointi ja kestävä kehitys sekä vakuutusalan työn murros ja johtaminen erityisesti tulevaisuuden ja uuden kehittämisen näkökulmasta.

Apuraha myönnettiin Jarna Pasaselle vakuutustieteen väitöskirjaan, joka käsittelee sosiaalivakuusjärjestelmän ja vakuutuslaitosten roolia, toimintaa ja merkitystä työkyvyttömyysriskien hallinnassa sekä Moritz Scherleitnerille oikeustieteen väitöskirjaan, joka käsittelee verotusta ja rahoitusinstrumentteja. Lisäksi Ruth Kaila sai apurahan rahoitussektorin digitalisaatiota ja disruptiota käsittelevän opetuksen kehittämistä varten.

Vakuutustiedon Kehittämissäätiö on jakanut apurahoja vuodesta 1997 lähtien. Säätiön seuraava apurahahaku järjestetään syksyllä 2019.