Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan ja tuemme opetusmateriaalien tuottamista.​ 

Murroksen keskellä – Pohjoismaat selvittivät finanssialan tärkeimmät tulevaisuuden osaamistarpeet

Pohjoismainen finanssiala on kartoittanut lähitulevaisuuden tärkeimpiä osaamistarpeita. Selvitys on ensimmäinen laatuaan. Kaikkien Pohjoismaiden osaamisten kärkiviisikkoon nousivat sosiaaliset taidot. Myös digitalisaatio on keskeinen muutosvoima.

Suomalainen finanssiala kartoitti osaamistarpeensa jo vuosi sitten. Tarpeet selvitettiin Finanssiakatemian kyselyllä, johon vastasi noin 650 alalla työskentelevää ammattilaista, opiskelijaa ja opetushenkilökuntaa. Tänä vuonna samanlainen kysely tehtiin Norjassa ja Tanskassa. Kaikissa kolmessa maassa tulokset olivat hyvin samansuuntaisia.

Sekä Suomessa että Norjassa tärkeimmät osaamistarpeet ovat joustavuus, kyky sopeutua muutokseen ja kyky kehittää omaa osaamistaan. Sopeutuminen muutokseen nousi korkealle myös Tanskan kyselyssä.

”Finanssiala on keskellä suurta työn murrosta. On selvää, että siitä selviäminen vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä”, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Tarja Kallonen.

Pohjoismaiset finanssisektorit taiteilevat samassa työn murroksessa. Teknologia kehittyy, väestö vanhenee ja moni perinteinen finanssialan työ muuttuu digitaaliseksi. Pohjoismaiden finanssisektorit työllistävät noin 200 000 ihmistä. Kysely on yksi tapa ennakoida tulevaa ja sitä, miten henkilöstöä ja alan opiskelijoita pitäisi kouluttaa.

”Tulosten pohjalta oppilaitokset voivat pohtia, ovatko tarjolla olevat opintokokonaisuudet ajan tasalla. Lisäksi tulokset antavat tuoretta tietoa siitä, mitä taitoja kannattaa vahvistaa pärjätäkseen tulevaisuuden työelämässä”, Kallonen sanoo.

Tutustu raporttiin (englanniksi)

https://finanssiala.fi/en/material/Nordic-competence-and-skills-report-2019.pdf

Johannes Palmgren

Artikkeli on alunperin julkaistu Finanssiala ry:n sivuilla 3.9.2019