Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Tuottamme opetusmateriaalia ja jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan.

Liiketoiminnallisesta ketteryydestä vahvistusta strategiseen riskienhallintaan

Julkaistu 20.6.2022 Riikka Uimonen

 

Epävarmuuden määrä on kasvanut huomattavasti ja erilaisten kehityskulkujen vaikutusten arviointi muuttunut yhä vaikeammaksi. Tästä syystä perinteiset riskienhallinnan keinot eivät usein enää riitä auttamaan yrityksiä navigoimaan kasvavassa epävarmuudessa. Vaikka perinteiset työkalut ja viitekehykset ovat edelleen välttämättömiä, eivät ne pysty vastaamaan kaikkiin riskienhallinnan tarpeisiin. Tutkijat ovat tunnistaneet merkittäviä kehitystarpeita erityisesti strategisten riskienhallinnan keinovalikoiman kehittämiseen nykyistä nopeasti muuttuvaa maailmantilaa ajatellen.

Syvässä epävarmuudessa on paljon tunnistamattomia uhkia ja mahdollisuuksia, ja niiden todennäköisyyksiä ja vaikutuksia on vaikeaa arvioida tarkasti olemassa olevilla viitekehyksillä ja standardeilla. Vaikka kehitystä on tapahtunut merkittävästi, on erityisesti epävarmuudesta kumpuavien mahdollisuuksien kääntäminen kasvuksi yhä haastavaa nykyisillä työkaluilla. Tästä syystä monet tutkijat peräänkuuluttavatkin liiketoiminnallista ketteryyttä strategisen riskienhallinnan tueksi.

Moni pohjoismainen finanssialan toimija on tunnistanut muutoksen tarpeen ja lähtenytkin rohkeasti rakentamaan liiketoiminnallista ketteryyttä. Muutos ei perinteiselle finanssitoimijalle ole kuitenkaan usein ruusuinen, minkä alan aikaisemmat selvitykset ovat osoittaneet. Into omaan väitöskirjatutkimukseeni nouseekin juuri tästä haasteesta ja tutkimuskysymykseni kuuluu: Mitä onnistunut muutos kohti liiketoiminnallista ketteryyttä vaatii yritykseltä ja sen ihmisiltä, jotta yritys kykenisi toimimaan paremmin epävarmuudessa?

Muun muassa Vakuutustiedon Kehittämissäätiön apurahan mahdollistamana sain keskittyä tämän kysymyksen ratkaisemiseen tutkimuksen keinoin. Kävi ilmi, että liiketoiminnallista ketteryyttä on haastavaa hahmottaa, ja käsitteen epämääräisyyden parissa ovat painineet sekä tiedeyhteisöt että yritykset. Konseptin epämääräisyys saattaakin olla keskeinen syy muutoksen haasteille.

Liiketoiminnallinen ketteryys on monitasoinen kokonaisuus, ja usein yritykset keskittyvät operatiivisen ketteryyden rakentamiseen ja ketterien kehitysmenetelmien käyttöönottoon. Sen sijaan muutoksen toteuttaminen ketterän johtamisen ja strategisen ketteryyden tasoilla jäävät usein vähäiselle huomiolle. Mikäli ketteryys juurrutettaisiin syvemmälle johtamiseen, olisi yrityksillä paremmat valmiudet strategisten riskien hallintaan epävarmuudessa. Tällöin strategista riskienhallintaa ei toteutettaisi päälle liimattuna erillisenä prosessina tai määrätyn viitekehyksen noudattamisena, vaan siitä tulisi sisään leivottu kyvykkyys yrityksen strategiseen johtamiseen epävarmuudessa.

Väitöskirjani odotetaan julkaistavan vielä tämän vuoden aikana. Vaikka tässä kohtaa onkin luontevampaa puhua tutkimuksestani vielä alustavina tuloksina, voidaan aikaisemman tutkimuksen valossa ja kokemuksiin peilaten todeta, että alalla kaivataan vielä kehittyneempää ymmärrystä siitä, mitä liiketoiminnallinen ketteryys eri tasoilla ja yrityksen eri toiminnoissa tarkoittaa. Myös ketteryyden merkitys olisi tärkeää selkeyttää – ennen kaikkea, jotta se ymmärrettäisiin paremmin sekä kehittämisen että riskienhallinnan yhteisöjen parissa.

Odotan, että tutkimustyöni pystyy tarjoamaan finanssialan toimijoille tukea tähän.

Artikkelin kirjoittaja Riikka Uimonen

Artikkelin kirjoittaja Riikka Uimonen toimii Tampereen yliopistossa väitöskirjatutkijana sekä Reaktorilla Fusion Ecosystemin kehitystehtävissä. Vakuutustiedon Kehittämissäätiö on tukenut apurahalla Riikan väitöskirjatyötä.