Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Tuottamme opetusmateriaalia ja jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan.

Työeläkevarat ylittivät ensi kertaa 200 miljardia euroa

Suomalaisilla oli heinäkuun alussa työeläkevaroja 202 miljardia euroa. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysistä. Eläkevaroilla ja niiden kasvulla turvataan tulevia eläkkeitä.

Varojen määrä nousi ensimmäisestä vuosineljänneksestä 2,4 miljardia. Alkuvuoden lasku johtui epävakaudesta markkinoilla. Etenkin Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan vaikutukset näkyivät rahoitusmarkkinoilla.

”Lopulta markkinoita nostattivat kuitenkin yritysten tuloskausi ja muut hyvinä jatkuneet reaalitalouden tunnusluvut. Myös inflaatio on pysynyt aisoissa monilla mantereilla”, sanoo Telan analyytikko Peter Halonen tiedotteessa.

Sijoitusvaroilla ja niiden tuotoilla turvataan eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä. Järjestelmän kannalta merkittävintä on kuitenkin Suomen työllisyysasteen ja talouden kehittyminen. Ne määräävät, kuinka paljon eläkkeiden rahoittamiseen saadaan varoja eläkemaksuista. Pääosa eläkkeistä rahoitetaan eläkemaksuilla. Tällä hetkellä maksettavaksi kertyneitä eläkkeitä on yli 600 miljardia euroa.

”Eläkevarojen koko kertoo siitä, että Suomessa on varauduttu väestön ikääntymiseen ja eläkemenojen kasvuun hyvin kansainvälisesti verrattuna”, Halonen sanoo.

Uutinen on julkaistu Finanssiala ry:n Uutismajakassa 28.8.2018