Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan ja tuemme opetusmateriaalien tuottamista.​ 

Kuinka tuottava on hyvinvoiva työntekijä? – Nordeassa asia tutkitaan kunnolla

Nordeassa on selvitetty Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston voimin työhyvinvoinnin vaikutusta tuottavuuteen. Tutkimus on ollut käynnissä reilun vuoden ja sen tuloksia odotetaan syksyllä. Alustavien tulosten perusteella on jo nyt löydetty käytännön toimia, joilla työhyvinvointia voidaan parantaa.

​Nordean työntekijät arvioivat tutkimukseen yhtenä osa-alueena kuuluvassa kyselyssä omaa onnistumistaan työssä. Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksen tutkijat selvittivät, onko työn voimavaroilla, vaatimuksilla, työhyvinvoinnilla ja työntekijöiden kyselytutkimuksen kautta tehdyllä itsearvioinnilla yhteyttä. Samalla Synergoksen tutkijat ovat selvittäneet myös työyhteisön sosiaalisen yhteydenpidon merkitystä työhyvinvointiin. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, minkä verran ja miten työntekijät työssään ovat vuorovaikutuksessa tai tukeutuvat kollegoihin.

Kyselyn tulosten perusteella työntekijät, jotka kokevat työn imua arvioivat myös työskentelevänsä tehokkaammin ja saavuttavansa työhönsä liittyviä tavoitteita useammin. Työn imulla tarkoitetaan työstä innostumista ja työn kokemista merkitykselliseksi. Tulosten perusteella voidaan ruokkia työn imua tarjoamalla työntekijöille riittävät kehittymismahdollisuudet ja tukemalla henkilöstön osallistumista yhtiön toimintaan käymällä keskustelua.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun osuus on mitata tutkimuksessa mukana olleiden työntekijöiden työn kouriintuntuvia tuloksia ja tuottavuutta. Tuottavuusanalyysi on vielä kesken. Yhdessä Tampereen yliopiston aineiston kanssa saadaan vahvaa tietoa työhyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteydestä sekä tekijöistä, joilla molempia voidaan parantaa.

Yhteisen tutkimuksen avulla voidaan vastata kysymyksiin siitä, miten työntekijän kokemus työhyvinvoinnista näkyy hänen työnsä tuloksellisuudessa. Pystyvätkö työssään hyvinvoivat työntekijät palvelemaan asiakasta nopeammin, ja saavatko he palvelulla enemmän aikaan asiakkaalle?

Työpajasta jo nyt vinkkejä yhtiön arkeen

Nordeassa pidettiin tähän mennessä tehdyn tutkimuksen perusteella työpaja, jossa Tampereen yliopiston johdolla pohdittiin työyhteisössä olevia haasteita arkisella tasolla.

"Meillä on – kuten muissakin pankeissa – työ- ja toimintatapojen transformaatio menossa. Työpajassa todettiin, että eniten stressiä aiheuttaa hallinnan tunteen puuttuminen. Tätä voidaan helpottaa ihan perusjutuilla kuten hyvällä esimiestyöllä ja viestinnällä. On tärkeää muistaa panostaa näihin jatkuvasti riittävästi. Tämän lisäksi on pieniä käytännön asioita, jotka tuovat turhaa haastetta tekemiseen. Jos työohjeiden joku yksityiskohta ei täsmää käytännön muuttuneeseen tilanteeseen, asia on helppo ratkaista päivityksin ja yksi turhaa päänvaivaa aiheuttanut asia on poissa työpäivästä”, kertoo Nordeaan henkilöstöjohtaja Sini Kivekäs esimerkkinä työpajan löydöksistä.

Nordean ja yliopistojen hankkeen keskeisimmät rahoittajat ovat Työsuojelurahasto ja Nordea Henkivakuutus.

Uutinen on julkaistu alunperin Finanssiala ry:n Uutismajakassa 25.6.2018