Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan ja tuemme opetusmateriaalien tuottamista.​ 

Kestävään vahinkovakuuttamiseen on nyt ohje


​Kestävän kehityksen edistämiseen keskittyvä YK:n ympäristöohjelma UNEP on julkaissut ohjepaketin kestävästä vahinkovakuutustoiminnasta. Oppaan tarkoituksena on auttaa vakuutusyhtiöitä hallitsemaan sosiaalisia sekä ympäristöön ja hallintoon liittyviä riskejä.

Erityisesti vakuutusalalla ilmastomuutos on nähty isona riskinä 1980-luvulta asti. Nyt julkaistu ohjepaketti auttaa vahinkovakuutusyhtiöitä varautumaan paitsi ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin, myös sosiaalisiin ja hallinnollisiin riskeihin.

”Riskinkantajina ja suurina sijoittajina vakuutusyhtiöillä on tärkeä rooli kestävän kehityksen mahdollistajina”, muistuttaa Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.

Opas on nyt julkisella lausuntokierroksella. Kierros päättyy syyskuun lopussa, ja ensimmäinen painos oppaasta julkaistaan joulukuussa. Opasta on tarkoitus päivittää vuosittain saadun palautteen perusteella

Tutustu oppaaseen

Artikkeli on alunperin julkaistu Finanssiala ry:n sivuilla 6.9.2019