”Kyllä kannattaa laittaa rahaa vakuutustyöpajoihin” – Finanssiala rahoittaa vakuutustyöpajoja nuorille
”Monilla muista maista tulleilla oli käsitys, että vakuutus on jokin hieno ekstra, johon vain rikkailla ihmisillä on varaa. Mutta että se kuuluu kaikille ja on yksi syy olla tekemättä pimeitä töitä – tämä oli avartavaa niin ryhmän suomalaisille kuin maahanmuuttajataustaisille”, kuului tamperelaisen opettajan kommentti Finanssialan lukioihin ja ammattioppilaitoksiin rahoittamista vakuutusaiheisista työpajoista.
Tampereen palvelualan ammattiopiston ammatillinen erityisopettaja Eeva-Liisa Impivaara oli vakuuttunut vakuutustyöpajojen sisällöstä oppilailleen. ”Kyllä kannattaa laittaa rahaa siihen”, Impivaara kommentoi työpajoja. Impivaara oli tilannut oppilasryhmälleen viime keväänä Vakuuttaak(k)o?-työpajan. Siinä käytiin läpi, millaisten asioiden varalta meidät on vakuutettu ilman, että asiaa tarvitsee itse hoitaa ja mitkä vakuutukset taas on nimenomaan osattava hoitaa itse.
Finanssiala ry on rahoittanut viime kevään aikana 50 vakuutusaiheista työpajaa toisen asteen kouluihin. Hyvien kokemusten myötä työpajat saavat tänä syksynä jatkoa ja niitä tilataan toiset 50 kappaletta. Nuorten Akatemian toteuttamat työpajat ovat kouluille ilmaisia, ja niissä käydään läpi, mistä vakuuttamisessa on oikeastaan kyse. Nuorten Akatemia on erikoistunut nuorille suunnattujen työpajojen pitämiseen osallistavin menetelmin.
”Minullekin oli yllätys, miten keskustelun aiheeksi ryhmässä nousi harmaa talous ja se, että pimeitä töitä tekemällä on vaikutuksia myös yksilön vakuutusturvaan – ei vain siihen, saako valtio verotuloja vai ei”, kertoo Impivaara opiskelijaryhmästään, johon kuului alta parikymmentä ihmistä – nuorimmat 16-vuotiaita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja iäkkäimmät 45-vuotiaita maahanmuuttajataustaisia ihmisiä.
Työpajoissa nuoret ohjaavat luokkaa harjoitusten avulla
75–90 minuutin mittaiset oppitunneiksi sopivat työpajat ovat lukioille ja ammattikouluille maksuttomia. Kouluvierailuja vetävät koulutuksen saaneet nuoret, joista suurin osa on korkeakouluopiskelijoita. Nuorten Akatemia vastaa kouluvierailujen markkinoinnista kouluille, vierailuohjaajien kouluttamisesta ja käytännön järjestelyistä.
”Meidän työpajaohjaaja oli tosi hyvin valmistautunut, hän oli juuri ekonomiopintonsa päättänyt ja oli hyvin perehtynyt aiheeseen. Työpajassa olleet toiminnalliset harjoitukset sopivat erittäin hyvin ammatillisessa koulutuksessa ensimmäistä vuottaan oleville 17-vuotiaille nuorille”, kertoo yhteisten aineiden opettaja Sari Iinattiniemi, joka oli tilannut koulutuksen Raision seudun koulutuskuntayhtymään. Iinattiniemelle oli jäänyt erityisesti mieleen tarinakortit, joissa käytiin läpi erilaisia onnettomuustapauksia ja sitä, kuka tilanteessa korvaa mitäkin.
Koulutus on tavoittanut jo yli 800 nuorta
Olennaisessa osassa työpajoissa on tuoda ilmi, millaisten asioiden varalta meidät on vakuutettu ilman, että asiaa tarvitsee itse hoitaa, ja mitkä vakuutukset taas on nimenomaan osattava hoitaa itse. Läpi käydään myös vakuutuksen ideaa ylipäänsä ja vakuutuspetoksia.
”Meillä keskusteltiin myös paljon siitä, mitä vakuutuksella itse asiassa hankitaan – onko se turvallisuudentunnetta vai mitä se oikeastaan on?” Iinattiniemi kuvailee.
Kevään aikana työpajat tavoittivat yli 800 nuorta ja työpajoja järjestettiin ympäri Suomen kahdeksalla paikkakunnalla. Työpajojen sisältöä oli tekemässä Finanssiala ry:n lisäksi Kela ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta.
”Vakuutus on alue, joka jää muussa talousosaamista käsittelevässä keskustelussa herkästi huomiotta. Perustiedot ja -taidot siitä, millaista julkista turvaa tarjoaa yhteiskunta ja mistä on itse huolehdittava, pitäisi löytyä jokaiselta. Vakuutusaiheisten työpajojen rahoittaminen on erinomainen ja konkreettinen tapa tuoda vähemmän esillä olevaa talousosaamisen haaraa tutuksi”, sanoo vakuutustyöpajoja Finanssiala ry:ssä koordinoiva Jussi Karhunen.
Työpajan materiaalit ovat maksutta saatavilla Nuorten Akatemian sivuilla
Jussi Karhunen
Artikkeli on alunperin julkaistu Finanssiala ry:n sivuilla 3.9.2019