Tuemme ja kehitämme vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta ja suoritamme ja tuemme alaa koskevaa tutkimustoimintaa. Tuottamme opetusmateriaalia ja jaamme apurahoja vakuutusalan tutkimus- ja koulutustoimintaan.

Vakuutusoppi-kirjan uusi versio on ilmestynyt

 

Vakuutusalan perusteos Vakuutusoppi on juuri ilmestynyt uudistettuna – mukana nyt digitalisaatiota ja vastuullisuutta. Jokaisen finanssialalla työskentelevän on tärkeää ymmärtää vakuuttamisen lainalaisuuksia ja eri vakuutuslajien pääpiirteitä. Vakuutusoppi on perusteos, joka mahdollistaa kokonaiskuvan saamisen vakuuttamisen periaatteista ja vakuutustoiminnan eri alueista.

"Digitaalinen murros ja käytettävissä oleva valtava datan määrä kyseenalaistavat vakuutustoiminnan totutut tavat. Haasteena on antaa tilaa kehitykselle mutta estää samalla vakuutettujen etuja uhkaavat ylilyönnit", sanoo toinen kirjan kirjoittajista, Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.

Finanssi- ja vakuutuskustannus Finvan julkaiseman Vakuutusoppi 2020:n on kirjoittanut Jukka Rantala yhdessä Kivisaaren kanssa. Teos soveltuu niin oppikirjaksi uransa alkuvaiheessa olevalle kuin hakuteokseksi tehtävissään jo rutinoituneelle asiantuntijalle. Myös alan ulkopuoliset voivat kirjan avulla saada yleiskuvan suomalaisesta vakuutustoiminnasta ja sen kehityksestä.

Lue lisää.

Tilaa kirja Finvan sivuilta.